Tapamme toimia

Tapamme toimia

Piirimme pönttöpora on ahkerassa käytössä.
Suur-Savon piiri on Metsästäjäliiton jäsen. Piirin jäseniä ovat metsästysseurat jäsenineen sekä piirin henkilöjäsenet. Piirin toimisto sijaitsee osoitteessa: Maaherrankatu 30, 50100 Mikkeli. Toimisto on avoinna sopimuksen mukaan.

Vaikuttaminen lähtee seuroista
 

Metsästäjäliitossa toimii noin 2600 rekisteröitynyttä yhdistystä, metsästysseuraa. Seurojen toimintaa perustuu seuran sääntöihin ja yhdistyslakiin. Seura voi vaikuttaa liiton päätöksentekoon nimeämällä edustajat Metsästäjäliiton piirin vuosikokouksiin tai esimerkiksi tekemällä aloitteita, jotka käsitellään ensin piirihallituksessa ja viedään sen jälkeen liittokokoukseen. 
 


Piirit huolehtivat paikallisesta toiminnasta

Metsästäjäliitolla on 16 piiriä, joiden toiminta-alue kattaa koko maan Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Piirit ovat liiton toimintaperiaatteisiin sitoutuneita itsenäisiä, rekisteröityjä yhdistyksiä. Kussakin piirissä on toiminnanjohtaja ja piirihallitus. 
 


Liittokokouksessa teemme tärkeimmät päätökset

Metsästäjäliitossa korkeinta päätäntävaltaa käyttää kahdesti vuodessa kokoontuva liittokokous. Suur-Savon piiri saa lähettää kokoukseen kolme edustajaa, joiden valtakirjan äänimäärä perustuu piirin jäsenmäärään. Liittokokouksessa hyväksytään talousarvio ja toimintakertomus sekä tulevan vuoden budjetti ja toimintasuunnitelma. Liittokokous myös nimeää liittohallituksen.

Liittokokous nimeää liittohallituksen.


Liittohallitus toteuttaa liittokokouksen päätöksiä

Liittohallitus hoitaa liiton omaisuutta, päättää palkattavasta henkilökunnasta sekä tukee piirihallitusten toimintaa. Liittohallitukseen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja 16 jäsentä sekä heidän varajäsenensä. Suur-Savon piirin edustajat liittohallituksessa ovat Petteri Lampinen ja hänen varajäsenenään Ari Teittinen
 

Kysyttävää? Älä epäröi ottaa yhteyttä!

Petteri Lampinen
Petteri Lampinen
piirin puheenjohtaja
0400555790